pilvipalvelut

Pilveen piti päästä. Kannattiko?

Kuinka paljon voi mahtua yhteen pilveen? -No ihan ristuksen paljon! Nimim. kokemusta on.

Aikaisemmissa kirjoituksissani olen mainostanut erilaisia pilvi-ratkaisuita ja pilveen siirtymisen järkevyyttä. Mitenkäs sitten toiminta omalla kohdalla, onko suutarin lapsella kenkiä? Elänkö nykyajassa vai laahaanko kehityksen perässä varpaat maata raapien?

Lue ja tiedä.

Nyt sitä ollaan auvoisasti pilvessä, pää bittiä myöten! Miten meni ja kannattiko?

Matkan varrella saattoi olla jokunen mutka. Olipa mutkia tai ei, matkalla tuli monenmoista oppia. Parhaimmillaan mutkasta tulikin oikopolku yrityksen toiminnan kannalta: jotakin yrityksen toimintoa ei saatu toimimaan aiotulla tavalla, mutta ulkopuolinen Rautainen Asiantuntija osasi katsoa asiaa tutun laatikon ulkopuolelta ja kysellä oikeita kysymyksiä, joiden avulla saatiin oikaistua yrityksen toiminnassa ollut mutka. Se kuuluisa win-win –tilanne. Oli vielä niin ryökäleen hyvä Asiantuntija, että sai mutkasta huolimatta pidettyä aikataulun ja budjetin kaikin puolin rajoissa.

Pidä ikimuistoiset kuvat tallessa.

Pidä ikimuistoiset kuvat tallessa.

Perheen digikuvat edelleen tallessa

Omassa elämässä pilvitallennus pelasti perheen digikuvat kovalevyn tuhoutuessa. Olipa vielä kaiken hyvän lisäksi tietokonepelien tallennukset automaattisesti tallessa! Sittemmin digikuvien lisääntyessä hommasin halvan verkkokiintolevyn paikallisia varmistuksia varten. Oikein kahdella kovalevyllä varustettu versio. Hienosti toimi, mutta sittemmin halpuus osoittautui kohtalokkaaksi, kun halvan laitteen ohjainpiiri sanoi sopimuksen irti eikä laite enää näkynyt verkossa.

Halvalla harvemmin saa pitkäikäistä tai varsinkaan parasta. Onneksi olin käyttänyt laitetta vain varmuuskopiointi-paikkana, enkä perheen ainoana datavarastona! Musiikki ja elokuvat/sarjat on kotona jo vuosien ajan toistettu on-demandina internetin välityksellä. Ei ole ollut CD- tai DVD-levyjä ikävä, eikä varsinkaan VHS-kasetteja tai videovuokraamoa. Ostoslistan päivitys sekä ruoka- että rautakauppaan onnistuu kännykästä ja tietokoneelta.

Firman privaattiin pilveen milloin vain ja mistä vain ylakuva_pilvi_novaoffice

Työelämässä sähköposti on pilvipalvelussa tallessa liitteineen päivineen yhteystietoja myöten, eikä silti tila lopu kesken. Pääsen siis koko sähköpostiarkistoon käsiksi melkein millä tahansa laitteella melkein mistä tahansa, jos tarve niin vaatii. Samassa paketissa tuli pikaviestintä- ja etäpalaverointiohjelma, johon olen täysin lätkässä.

Tiedostot tallennan tätä nykyä oletuksena firman privaattiin pilveen, josta ne ovat tarvittaessa myös kollegoiden käytettävissä. Tietokoneen vaihto on siis aika näppärä toimenpide — parit tunnukset ja kaikki tarvittava on taas käsillä. Kännykästä näen kaikkien eri sosiaalisten medioiden ja sähköpostitilien yhteystiedot kerralla. Automaattisesti siis nekin pilvessä tallessa, jos puhelimelle käy jotakin. Sama homma puhelimessa näkyvien tiedostojen kohdalla — pilvessä automaattisesti. Ihanan huoletonta!

On vielä työnantajakin riippumaton fyysisistä koneista ja hyvin dokumentoituna asiat ovat hyvin tallessa ja jonkun toisen jatkettavissa, vaikka joutuisinkin onnettomuuteen tietokoneineni. Aika edullinen datavakuutus, sanoisin.

Yhtä pilveä siis, mutta kannattiko?

No totta mooses kannatti! Minulla ei ole mitään tarvetta tai halua palata vanhaan ja kankeaan laite- tai ohjelmariippuvaiseen elämään. Ainoana poikkeuksena muistiinpanot. Ne teen edelleen perinteiseen tapaan kynällä paperille, koska se on vapaampaa ja nopeampaa. Ja tutkitusti tehokkaampaa.

Suosittelen pilvipalveluita lämpimästi kaikille!

Harri Välijärvi
ratkaisumyyjä
Puh. 020 759 7541
Sposti. harri.valijarvi@capnova.fi


 

Kotimainen IT-kumppanisi on Capnova

Oy Capnova Ltd on vuonna 2000 perustettu täysin kotimainen IT-palvelutalo. Palvelemme asiakkaitamme suomalaisella varmuudella, luotettavuudella ja täsmällisyydellä.

Meiltä saatte ulkoistus-, hosting-, webhotelli-, ylläpito- ja tukipalveluja. Capnovan hosting-palvelut kattavat mm. verkkotunnus- ja sähköpostipalvelut, nettihotellipalvelut sekä palvelinhotelli-, erillispalvelin- ja pilvipalvelinpalvelut.

Capnova
Pyhäjärvenkatu 5 A
33200 Tampere

Pää puskaan, kyllä se siitä korjaantuu! Osa 2. (ratkaisu)

Tottahan se muutos pelottaa. Tuttu on turvallista, vaikkei se toimisikaan, kun taas muutos on hyppy — tai pikemminkin askel tuntemattomaan. Taustalla on harras toive toimimattoman tuotteen korjautumisesta tai huonon palvelun palautumisesta hyväksi. (Lue Pää puskaan - Osa 1 tästä)

100 % tyytyväisyystakuu ja ammattilaisten tuki. Vaihto parempaan kannaattaa!

100 % tyytyväisyystakuu ja ammattilaisten tuki. Vaihto parempaan kannaattaa!

Asiasta on reklamoitu ja jotakin korjauksia on tapahtunut sen seurauksena, mutta kokonaisuutena arvosana yltää maksimissaan ”ihan kiva” -tasolle. Tuohon harmaaseen ja mitäänsanomattomaan ”ihan kiva” -massaan, joka ei anna kenellekään oikein mitään. Pahimmillaan reklamointeja täytyy tehdä tasaisin väliajoin, jotta toiminta pysyy edes tuolla ”ihan kiva” -tasolla.

Voi pelko sentään!

Mikä meitä muutoksessa pelottaa?

Jos kyse on digitaalisista palveluista, siirtyy kasa ykkösiä ja nollia toimijalta toiselle. Melko varmasti tämä ykkös-nolla -kasa pysyy vieläpä muuttumattomana. Muutoksen yhteydessä joutuu ehkä jonkin verran opetella uutta. Opettelun jälkeen ja uusien rutiinien iskostuessa varsinainen opetteluprosessi hiljalleen unohtuu eikä vanhasta poisoppimisesta jonkin ajan kuluttua ole edes muistikuvaa. Opettelu vieläpä kestää suhteellisen vähän aikaa suhteessa palvelun käyttöikään.

Pelottavaa voi olla myös rutiinien muutos. Tuttu muuttuu hetkeksi ei-niin-tutuksi. Toisaalta ei-niin-tuttu muovautuu taas pienen käytön ja totuttelun jälkeen tutuksi ja turvalliseksi. Rutiinit muokkautuvat! Kun vielä samalla kertaa voitetaan aikaa ja/tai rahaa, kun toimimattomasta ”ihan kivasta” tulee toimivaa ja täydellistä, niin mitä häviät? Härkää sarvista ja positiivisella asenteella kohti uusia tuulia!

Ammattilaiset tukena ja 100 % tyytyväisyystakuu

Jos muutos vieläkin jännittää tai pelottaa, niin Oikeat Ammattilaiset opastavat läpi tulen ja jään! Anna meidän vaihtaa toimimaton toimivaksi. Autamme läpi muutoksen ja olemme muutoksessa mukana vielä laskun maksun jälkeenkin. Sen varmistaa meidän 100% tyytyväisyystakuu.

Ota yhteyttä!

Harri Välijärvi
ratkaisumyyjä
Puh. 020 759 7541
Sposti. harri.valijarvi@capnova.fi


 

Kotimainen IT-kumppanisi on Capnova

Oy Capnova Ltd on vuonna 2000 perustettu täysin kotimainen IT-palvelutalo. Palvelemme asiakkaitamme suomalaisella varmuudella, luotettavuudella ja täsmällisyydellä.

Meiltä saatte ulkoistus-, hosting-, webhotelli-, ylläpito- ja tukipalveluja. Capnovan hosting-palvelut kattavat mm. verkkotunnus- ja sähköpostipalvelut, nettihotellipalvelut sekä palvelinhotelli-, erillispalvelin- ja pilvipalvelinpalvelut.

Capnova
Pyhäjärvenkatu 5 A
33200 Tampere

Pilveen on päästävä, mutta miten? Osa 1/2

Kuulostaako tutulta?

Muutos herättää pelottavan tuttuja tunteita

Liiketoimintapäättäjällä (1.) on kiire saada toiminnot pilveen kustannussyistä. IT-ylläpitäjät (2.) himmailevat peläten palveluiden toimivuuden ja hallittavuuden kärsivän, osittain pelätään myös oman työpaikan puolesta. Loppukäyttäjät (3.) ovat jo periaatteesta vastaan kaikkea muutosta, koska heille muutokset näkyvät kaikista selkeimmin jokapäiväisessä työssä ja harmittavan usein vielä sillä negatiivisella tavalla.
Muutosvastarinta on yleensä pelkoa muuttaa totuttuja toimintatapoja, pelkoa joutua täysin uuteen tilanteeseen, pelkoa joutua opettelemaan jotain uutta. Pelkoa. Olen itse ollut päättäjänä (1.), ylläpitäjänä (2.) ja käyttäjänä (3.).

Ymmärrän hyvin kaikkien pelon.

Säästöä vai Säästöä ylakuva_pilvi_novaoffice

Pahimmassa tapauksessa päättäjä saa näennäisesti painettua kustannukset alas samalla, kun IT-ylläpitäjältä karkaavat kaikki langat käsistä. Loppukäyttäjä saa toimimatonta ja hidasta palvelua käytettäväkseen jo valmiiksi liian kiireiseen työpäivään. Tulipalojen sammutteluun ja asiakkaiden tyynnyttelyyn palaakin sitten ne säästetyt IT-eurot korkoineen.

Mutta hei! Näennäisesti kuitenkin säästetään joka kuukausi.

Tehdään siitä projekti!

Miten perustella muutoksen järkevyys kaikille osapuolille ja poistaa ostamisen pelko? Miten muutoksen järkevyyden voi todistaa etukäteen ja miten se voidaan mitata jälkikäteen, jotta voidaan todistaa muutoksen olleen juuri niin järkevä kuin sitä aluksi mainostettiinkin? Miten selätetään (tai lyhennetään) muutoksesta koituvaa downtimea tai uuden asian opiskeluun menevää aikaa?
Perinteisesti joku yrityksen sisällä (tai ulkoinen konsultti) saa vakuutettua päättäjän, että ”tehdään siitä projekti!”. Toimitusjohtaja innostuu asiasta, koska projektia voidaan sekä seurata että mitata. Ei muuta kuin suunnittelemaan!

Totuus on karumpaa.

Kansainvälisten tutkimusten mukaan vain noin kolmannes IT-projekteista onnistuu alkuperäisen suunnitelman mukaan.  Lopuissa paukkuu joko aikataulu tai budjetti — pahimmassa tapauksessa molemmat. (Standish Group, Hans Mulder ja Ilias Kontakos, 2009).

Oikea ja järkevä tapa toimia - yhteistoiminnassa peukku2

Ketterä ja helpompi tapa toimia on myös järkevämpi. Istutetaan kaikki osapuolet saman pöydän ääreen: päättäjä, ylläpitäjä, loppukäyttäjä, ratkaisumyyjä. Yhdessä keskustellaan varsinaisesta ongelmasta ja selvitetään asiakkaan varsinainen tarve.

Tärkeimmät kysymykset:

  • mitä halutaan muuttaa ja miksi?
  • miten sitä on ajateltu muuttaa?
  • mikä toimii ja mikä ei toimi?
  • mitkä ovat tärkeimmät liiketoiminnalliset asiat, joita halutaan saavuttaa?
  • mitkä ovat tärkeimmät ylläpitoon ja käyttöön liittyvät asiat, joita halutaan saavuttaa?
  • aikataulu?
  • budjetti?

Oikeilla kysymyksillä ja avoimella keskustelulla kaikki osapuolet saavat käsityksen siitä mikä on tilanne nyt ja mihin halutaan päästä. Ammattimainen ratkaisumyyjä kyselee paljon, kuuntelee vielä enemmän ja pitää varsinaisen keskustelun oikeilla raiteilla. Tärkeää on auttaa asiakasta löytämään se oikea ratkaisu, jonka hän tarvitsee sen sijaan, että myydään hänelle sitä mitä hän pyytää.
Me Capnovassa osaamme kysyä ja me osaamme myös kuunnella. Haluamme auttaa asiakkaamme kohti ketterämpää ja paremmin palvelevaa IT-tulevaisuutta.

Ota rohkeasti yhteyttä!

Harri, Passionate Account Manager

Harri, Passionate Account Manager

Harri Välijärvi,
Ratkaisumyyjä
Puh. 020 759 7548

Lue "Pilveen on päästävä, mutta miten? Osa 2/2" tästä.


 

Kotimainen IT-kumppanisi on Capnova

Oy Capnova Ltd on vuonna 2000 perustettu täysin kotimainen IT-palvelutalo. Palvelemme asiakkaitamme suomalaisella varmuudella, luotettavuudella ja täsmällisyydellä.

Meiltä saatte ulkoistus-, hosting-, webhotelli-, ylläpito- ja tukipalveluja. Capnovan hosting-palvelut kattavat mm. verkkotunnus- ja sähköpostipalvelut, nettihotellipalvelut sekä palvelinhotelli-, erillispalvelin- ja pilvipalvelinpalvelut.

Capnova
Pyhäjärvenkatu 5 A
33200 Tampere

Pilvessä tietoturvallisesti.

Kotimaiset pilvipalvelut ja tietoturva

Tiesitkö, että kalliit tiedonmenetykset johtuvat lähes poikkeuksetta varmuuskopioiden puutteesta tai niiden hoitamattomuudesta? Päivittäinen ja käsin tehty varmuuskopiointi on aikaavievää ja vaivalloista. NovaSafe-palvelun luotettavan varmistuspalvelun avulla tiedonmenetykset ehkäistään tehokkaasti. Lisäksi Capnova on kotimainen toimija, jonka pilvipalvelutkaan eivät seilaa valtameren toisella puolen vaan aina turvallisesti suomalaisissa sfääreissä.

Pilvipalvelut ja etätyöskentely

uusisuomi_alice_pilvessa

Liisa Ihmemaassa. Sinun tiedot turvallisesti kotimaassa.

Paikasta riippumattomat cloud computing eli pilvipalvelut mahdollistavat esimerkiksi etätyöskentelyn. Etsitkö Windows- tai Linux-käyttöjärjestelmän palvelinalustaa, jonka haluat vain yksinkertaisesti toimivan? Capnovan pilvipalvelut, virtuaaliympäristö, kasvaa tarpeesi mukaan ja on turvallinen ratkaisu kriittisiinkin palveluihin.

Tunnuslukuja Suomesta

  • 6 % kaikista tietokoneista vioittuvat vuosittain niin, että tiedot menetetään. (BCN)
  • 20 % kannettavista varastetaan tai ne vioittuvat niin, että tiedot menetetään.
  • Joka vuosi joka neljäs yritys kärsii taloudellisia vahinkoja tietojen menetyksestä. (Star)
  • Yli puolet suomalaisista pk-yrityksistä ei ole huolehtinut tietojensa riittävästä varmennuksesta.

Capnovan pilvipalvelut

novaZone virtuaalinen laitesali nopeuttaa uusien palveluiden käyttöönottoa
novaVirtual virtuaalipalvelin, jossa maksat vain käyttämästäsi palvelintilasta
novaSafe kotimainen varmistuspalvelu kasvaa yrityksenne mukana
novaOffice yrityksenne koko viestintä turvallisesti ja samassa pilvessä

 

 

Tilaa palvelut suoraan verkosta tai ota yhteyttä:

myynti@capnova.fi
tai soita 020 759 7541 (arkisin kello 8-16)

Capnova.fi
Pyhäjärvenkatu 5 A
33200 Tampere

Kotimaiset pilvipalvelut helposti ja luotettavasti.

Pilvipalvelut - tee työsi missä vainpilvipalvelut_novazone

Paikasta riippumattomat ja turvalliset cloud computing eli pilvipalvelut mahdollistavat esimerkiksi etätyöskentelyn. Etsitkö Windows- tai Linux-käyttöjärjestelmän palvelinalustaa, jonka haluat vain yksinkertaisesti toimivan? Capnovan pilvipalvelut, virtuaaliympäristö, kasvaa tarpeesi mukaan ja on turvallinen ratkaisu kriittisiinkin palveluihin.

Pilvipalvelut ja turvallisuus

Tiesitkö, että kalliit tiedonmenetykset johtuvat lähes poikkeuksetta varmuuskopioiden puutteesta tai niiden hoitamattomuudesta? Päivittäinen ja käsin tehty varmuuskopiointi on aikaavievää ja vaivalloista. NovaSafe-palvelun luotettavan varmistuspalvelun avulla tiedonmenetykset ehkäistään tehokkaasti.

Tunnuslukuja Suomesta

  • 6 % kaikista tietokoneista vioittuvat vuosittain niin, että tiedot menetetään. (BCN)
  • 20 % kannettavista varastetaan tai ne vioittuvat niin, että tiedot menetetään.
  • Joka vuosi joka neljäs yritys kärsii taloudellisia vahinkoja tietojen menetyksestä. (Star)
  • Yli puolet suomalaisista pk-yrityksistä ei ole huolehtinut tietojensa riittävästä varmennuksesta.

Capnovan pilvipalvelut

novaZone virtuaalinen laitesali nopeuttaa uusien palveluiden käyttöönottoa
novaVirtual virtuaalipalvelin, jossa maksat vain käyttämästäsi palvelintilasta
novaSafe kotimainen varmistuspalvelu kasvaa yrityksenne mukana
novaOffice yrityksenne koko viestintä turvallisesti ja samassa pilvessä

 

 

Tilaa palvelut suoraan verkosta tai ota yhteyttä:

myynti@capnova.fi
tai soita 020 759 7541 (arkisin kello 8-16)

Capnova.fi
Pyhäjärvenkatu 5 A
33200 Tampere

Etätyöskentelyyn kotimaiset pilvipalvelut

Työntekoa missä vain - Pilvipalveluilla

Paikasta riippumattomat ja turvalliset cloud computing eli pilvipalvelut helpottavat arkea ja yksinkertaistavat esimerkiksi etätyöskentelyä. Valitse nova-pilvipalvelut, kun etsit Windows- tai Linux-käyttöjärjestelmän palvelinalustaa, jonka haluat vain yksinkertaisesti toimivan. Capnovan pilvipalvelut, virtuaaliympäristö, kasvaa tarpeesi mukaan.

Pilvipalvelut ja turvallisuus

Tiesitkö, että kalliit tiedonmenetykset johtuvat lähes poikkeuksetta varmuuskopioiden puutteesta tai niiden hoitamattomuudesta? Päivittäinen ja käsin tehty varmuuskopiointi on aikaavievää ja vaivalloista. NovaSafe-palvelun luotettavan varmistuspalvelun avulla tiedonmenetykset ehkäistään tehokkaasti.

Pilvipalvelumme

novaZone virtuaalinen laitesali nopeuttaa uusien palveluiden käyttöönottoa
novaVirtual virtuaalipalvelin, jossa maksat vain käyttämästäsi palvelintilasta
novaSafe kotimainen varmistuspalvelu kasvaa yrityksenne mukana
novaOffice yrityksenne koko viestintä turvallisesti ja samassa pilvessä

 

 

Ota yhteyttä tai tilaa suoraan verkkosivuilta

myynti@capnova.fi
tai soita 020 759 7541 (arkisin kello 8-16)

www.Capnova.fi
Pyhäjärvenkatu 5 A
33200 Tampere

5 faktaa IT-palveluiden ulkoistamiseen

Kohti tuloskasvua

Lapsikin sen osaa?
Ihan kaikkea ei tarvitse aikuisenakaan osata itse. Riittää, että osaa etsiä ja löytää oikean kumppanin, jolla on ammattitaitoa ja jonka kanssa kommunikointi sujuu.

 

Mitä teidän yrityksessänne tavoitellaan? Miksi ulkoistetaan ja mitä? Onko hinta ainoa valinnan kriteeri vai vaikkapa helposti tavoitettava kumppani ja yhteisen sävelen ja kielen löytäminen?

Alla Robert Serénin, TTL, kokoamat viisi faktaa yritysten IT-toimintojen ulkoistamisesta*:

 

1. Määrittele tavoitteet

IT-alan ulkoistusprojektien onnistuminen vaatii organisaation sisäistä, todellista ymmärrystä projektin tavoitteista, kuluista ja sen etenemisestä. Kun nämä asiat on yrityksessä selvillä onnistuu ulkoistaminen tuplasti nopeammin kuin yrityksessä, jossa näihin kysymyksiin ei ole paneuduttu. Suunnittele!

2. Pilvipalvelut madaltavat ulkoistamiskynnystä

Pilvipalvelujen avulla pienemmätkin yritykset pääsevät käsiksi helpommin erilaisiin ulkoistettuihin it-palveluihin, sovelluksiin ja ohjelmistoihin. Suuria alkuinvestointeja ei vaadita siihen, että pääsee mukaan viimeisen päälle olevaan teknologiaan ja sovelluksiin - nämä löytyvät kustannustehokkaasti suoraan pilvestä.

3. Kustannustehokkuus

"It-kustannusten osuus yritysten liikevaihdosta on keskimäärin vajaa 5 %, mutta tietotekniikan merkitys liiketoiminnalle arvioidaan korkeaksi". Oikeilla sovelluksilla, esim. tehokkaalla ja toimivalla CRM:llä, saadaan toimintoja tehostamalla selvää rahallista säästöä ja aikaa vapautuu käytettäväksi liiketoimintojen kehittämiseen ja myynnin kasvattamiseen.

4. Mittarit käyttöön

Mutu-tuntumalla ei nykypäivänä voi toimia millään alalla. Hyvä it-johtaminenkin vaatii mitattavuutta. Säästääkö hankinta ja kuinka paljon? Panostaakko oman henkilökunnan koulutukseen ja mikä osa voidaan ja kannattaa ostaa valmiina ulkoa? Kaivataanko tuloksia heti vai onko varaa odottaa pidempään? Koulutus vie aikansa - ulkoistamalla saadaan haluttu palvelu heti.

5. Kannattavuuden parantaminen

"Tavallisesti yrityksissä on rajallista osaamista, jolloin voi olla haasteellista ylläpitää kaikkien liiketoiminnan kannalta tärkeiden osa-alueiden ympärillä viimeisintä tietoa ja tietotaitoa. Ulkoistamisen myötä ei tarvitse pelätä jäävänsä vanhan teknologian ja it-osaamisen vangiksi. Sitä voi ja kannattaa joskus hankkia myös talon ulkopuolelta".

Kotimainen IT-kumppanisi on Capnova

Oy Capnova Ltd on vuonna 2000 perustettu tamperelainen ja täysin kotimainen IT-palvelutalo. Palvelemme asiakkaitamme suomalaisella varmuudella, luotettavuudella ja täsmällisyydellä.

Meiltä saatte ulkoistus-, hosting-, webhotelli-, ylläpito- ja tukipalveluja. Capnovan hosting-palvelut kattavat mm. verkkotunnus- ja sähköpostipalvelut, nettihotellipalvelut sekä palvelinhotelli-, erillispalvelin- ja pilvipalvelinpalvelut.

Kysy meiltä – meillä on tapana palvella:

myynti@capnova.fi
tai soita 020 759 7541 (arkisin kello 8-16)

Capnova
Pyhäjärvenkatu 5 A
33200 Tampere

* Artikkelissa käytetty lainauksia "Viisi faktaa yritysten it-toimintojen ulkoistamisesta - Robert Serén, TTL." Mediaplanetin Ilmoitusliite 27.9.2013 / Kauppalehti

Pienten yritysten tietopäivitys kasvattaa tuottavuutta huimasti

Vanhassa vara parempi?

Onko niin, että 15 vuotta toiminut tapa on se ainoa oikea eikä kerran opittuja tapoja ole mitään syytä lähteä muuttamaan? Kirjoitatteko edelleen kirjoituskoneella? Tuskin.
"Vanhassa vara parempi" -asenne istuu usein pienissä yrityksissä tiukassa. Aamulehti uutisoi 13.11. taloussivuillaan kuljetusliike Tenho Kemppainen Oy:stä, joka on päivittänyt tapansa toimia tälle vuosikymmenelle. Käytännössä yrityksessä 50 % henkilökunnasta ei ollut edes käyttänyt sähköpostia ja 20 % oli välttänyt koko tietokoneen avaamisen. Ajot ja työmääräykset hoidettiin aiemmin puhelimella ja paperilapuilla.

Pilvipalvelut tuo tehokkuutta

Kun paperilapuista luovuttiin ja kuskien korvalla ei enää puhelinta pidetty voidaan nyt tarpeen vaatiessa vaihtaa kuskia vaikka lennosta. "Kun tiedot on pilvessä, ne eivät ole ainoastaan yhden tiedossa", kertoo Jarmo Rantala Tenho Kemppainen Oy:stä.

Askel kerrallaan

Tiedonhallinta on siirretty yrityksessä älypuhelinkäyttöiseksi ja jatkossa voidaan laskutus toteuttaa sähköisenä. Tätä asiakkaatkin jo vaativat. Tenho Kemppainen Oy:n henkilökunnasta osa saa jo palkkalaskelmansa sähköisesti pdf:nä. Myös tiedotteet ja työvuorolistat siirtyvät kätevästi sähköisinä. Aika pitkälle on päästy tilanteesta, jossa henkilökunnasta joka viides ei ollut koskaan avannut tietokonetta!

Pilvipalvelut Capnovasta

Oy Capnova Ltd on vuonna 2000 perustettu tamperelainen ja täysin kotimainen IT-palvelutalo.  Palvelemme asiakkaitamme suomalaisella varmuudella, luotettavuudella ja täsmällisyydellä. Meiltä saatte ajanmukaisten pilvipalveluiden lisäksi ulkoistus-, hosting-, webhotelli-, ylläpito- ja tukipalveluja.

Kysy meiltä – meillä on tapana palvella:

myynti@capnova.fi
tai soita 020 759 7541 (arkisin kello 8-16)

Capnova
Pyhäjärvenkatu 5 A
33200 Tampere

 

IT-palveluiden ulkoistamisen 5 faktaa

Kohti parempaa tulosta

Ulkoistamisessa oikean kumppanin löytäminen ja kommunikoinnin sujuvuus on kaiken a ja o. Mitä teidän yrityksessänne tavoitellaan? Miksi ulkoistetaan ja mitä? Onko hinta ainoa kriteeri vai esimerkiksi helposti tavoitettava kumppani ja yhteisen kielen löytäminen?
Robert Serénin, TTL, kokoamat viisi faktaa yritysten IT-toimintojen ulkoistamisesta*:

1. Määrittele tavoitteet

IT-alan ulkoistusprojektien onnistuminen vaatii organisaation sisäistä, todellista ymmärrystä projektin tavoitteista, kuluista ja sen etenemisestä. Kun nämä asiat on yrityksessä selvillä onnistuu ulkoistaminen tuplasti nopeammin kuin yrityksessä, jossa näihin kysymyksiin ei ole paneuduttu.

2. Pilvipalvelut madaltavat ulkoistamiskynnystä

Pilvipalvelujen avulla pienemmätkin yritykset pääsevät käsiksi helpommin erilaisiin ulkoistettuihin it-palveluihin, sovelluksiin ja ohjelmistoihin. Suuria alkuinvestointeja ei vaadita siihen, että pääsee mukaan viimeisen päälle olevaan teknologiaan ja sovelluksiin - nämä löytyvät suoraan pilvestä.

3. Kustannustehokkuus

"It-kustannusten osuus yritysten liikevaihdosta on keskimäärin vajaa 5 %, mutta tietotekniikan merkitys liiketoiminnalle arvioidaan korkeaksi". Oikeilla sovelluksilla, esim. tehokkaalla ja toimivalla CRM:llä, saadaan toimintoja tehostamalla selvää rahallista säästöä ja aikaa vapautuu käytettäväksi liiketoimintojen kehittämiseen ja myynnin kasvattamiseen.

4. Mittarit

Mutu-tuntumalla ei nykypäivänä voi toimia millään alalla. Hyvä it-johtaminenkin vaatii mitattavuutta. Paljonko hankinta tuo säästöä? Panostetaanko oman henkilökunnan koulutukseen ja mikä osa voidaan ja kannattaa ostaa valmiina ulkoa? Kaivataanko tuloksia heti vai onko varaa odottaa pidempään? Koulutus vie aikansa - ulkoistamalla saadaan haluttu palvelu heti.

5. Kannattavuuden parantaminen

"Tavallisesti yrityksissä on rajallista osaamista, jolloin voi olla haasteellista ylläpitää kaikkien liiketoiminnan kannalta tärkeiden osa-alueiden ympärillä viimeisintä tietoa ja tietotaitoa. Ulkoistamisen myötä ei tarvitse pelätä jäävänsä vanhan teknologian ja it-osaamisen vangiksi. Sitä voi ja kannattaa joskus hankkia myös talon ulkopuolelta".

Kotimainen IT-kumppanisi on Capnova

Oy Capnova Ltd on vuonna 2000 perustettu tamperelainen ja täysin kotimainen IT-palvelutalo.  Palvelemme asiakkaitamme suomalaisella varmuudella, luotettavuudella ja täsmällisyydellä.

Meiltä saatte ulkoistus-, hosting-, webhotelli-, ylläpito- ja tukipalveluja. Capnovan hosting-palvelut kattavat mm. verkkotunnus- ja sähköpostipalvelut, nettihotellipalvelut sekä palvelinhotelli-, erillispalvelin- ja pilvipalvelinpalvelut.

Kysy meiltä – meillä on tapana palvella:

myynti@capnova.fi
tai soita 020 759 7541 (arkisin kello 8-16)

Capnova
Pyhäjärvenkatu 5 A
33200 Tampere

* Artikkelissa käytetty lainauksia "Viisi faktaa yritysten it-toimintojen ulkoistamisesta - Robert Serén, TTL." Mediaplanetin Ilmoitusliite 27.9.2013 / Kauppalehti

Vihdoin saatavissa! novaZone -paketti

Made in Heaven - tai ainakin pilvessä.

Enää ei tietoja tallenneta vain yhteen paikkaan, vaikkapa oman tietokoneen kovalevylle. Data kulkee jossain verkon sisällä – kuin pilvessä, jolla ei ole tarkkoja rajoja. Tietojen tallentamisessa oman koneen sijaan nettiin on monia etuja: niitä on helppo siirrellä ja niihin pääsee käsiksi periaateessa mistä vain. Tiedoista tallentuu myös automaattisesti varmuuskopio.

Virtuaalinen palvelinsali novaZone

Ajattele liiketoimintasi uudella tavalla. Maksa vain siitä, mitä tarvitset, äläkä suotta maksa "kaiken varalta" -palvelinsalitilasta. novaZonen mukana saat lisäksi uusimmat ratkaisut ja palvelut helposti käyttöösi. Kotimainen pilvipalvelu on lisäksi aina turvallinen valinta! novaZone on optimoitu mahdollisimman hyvin vastaamaan yrityksesi tarpeita ja käytännössä olemme automatisoineet kaiken, joka on automatisoitavissa. Virtuaalinen palvelinsali on optimoitu ja standardoitu ympäristö, jossa on huomioitu yrityksesi tarpeet.  Miten ihmettä tämä sitten käytännössä tarkoittaa?! Ota yhteyttä - me Capnovassa kerromme.

Pilvipalvelun ja novaZonen edut

  1. maksa vain siitä mitä tarvitset
  2. virtuaalinen palvelinsali kasvaa ja kehittyy yrityksenne mukana
  3. luotettavuus: kotimaista huippulaatua
  4. nopea käyttöönotto
  5. kustannustehokas - maksa vain käyttömäärän perusteella
  6. helppo hallita web-selaimella

Keitä me olemme ja miksi puhumme pilvistä?

Oy Capnova Ltd on vuonna 2000 perustettu tamperelainen ja täysin kotimainen IT-palvelutalo.  Meidän laitesalit, joissa on huippunopeat ja kahdennetut tietoliikenneyhteydet, sijaitsevat fyysisesti Suomessa ja tietoturvan maksimoimiseksi lisäksi eri käyntiosoitteissa. Palvelemme asiakkaitamme suomalaisella varmuudella, luotettavuudella ja täsmällisyydellä. Capnovalla on Avainlippu-tunnuksen käyttöoikeus.

Meiltä saatte ulkoistus-, hosting-, webhotelli-, ylläpito- ja tukipalveluja. Capnovan hosting-palvelut kattavat mm. verkkotunnus- ja sähköpostipalvelut, nettihotellipalvelut sekä palvelinhotelli-, erillispalvelin- ja virtuaalipalvelinpalvelut.

Ollaan yhteyksissä!
myynti@capnova.fi
tai soita 020 759 7541 (arkisin kello 8-16)

Capnova
Pyhäjärvenkatu 5 A
33200 Tampere