it-palvelutalo

Hyvinhän meillä pyyhkii, kiitos kysymästä!

Näin kesällä on hyvä hieman vilkaista taaksepäin ja summata vuoden 2016 alkupuoliskoa Capnovalla. Tekemisen meininkiä on totisesti riittänyt, vauhdikasta ja positiivista värinää ja iloksemme se myös näkyy. Rinta rottingilla voimmekin todeta, että tammi-kesäkuussa 2016 Capnovan liikevaihto on kasvanut huikeat 49% verrattuna samaan aikaväliin vuonna 2015. Positiivisia uutisia on aina hieno kertoa!

Hyvin pyyhkii

Mitä oikein on tapahtunut? Kasvua on ollut mahdollistamassa uusien liiketoiminta-alueiden onnistumiset mm. "avaimet käteen" -työasemaratkaisuissa, pilvipalveluissa sekä tietoliikenneyhteyksissä. Lisäksi laajat investoinnit henkilökunnan osaamisen kehittämiseen sekä panostukset nopeaan ja henkilökohtaiseen palveluun ovat edesauttaneet kasvua. Tavoitteemme onkin hyvin selkeä: Olla alamme ensimmäinen toimija, jonka asiakastyytyväisyys on 100%. Tällä hetkellä jo 97% asiakkaistamme suosittelee meitä myös muille. Oikealla polulla siis ollaan, mutta tekemistä toki vielä riittää.

Isoin kiitos kasvusta kuuluu ennen kaikkea asiakkaillemme! 

Kasvun tuottamat lisäeurot tulemme käyttämään ilman muuta asiakkaidemme hyödyksi. Syksyllä/loppuvuodesta toteutetaan kaksi isoa teknistä kehityshanketta, jotta pystymme palvelemaan asiakkaitamme entistä paremmin. Näistä uudistuksista kerromme lisää myöhemmin, joten pysykäähän kuulolla.

Ps. Haluaisiko sinun yrityksesi olla osa Capnovan menestystarinaa? Tartu tilaisuuteen ja ota yhteyttä!

 


Kotimainen IT-kumppanisi on Capnova

Oy Capnova Ltd on vuonna 2000 perustettu täysin kotimainen IT-palvelutalo. Palvelemme asiakkaitamme suomalaisella varmuudella, luotettavuudella ja täsmällisyydellä.

Meiltä saatte ulkoistus-, hosting-, webhotelli-, ylläpito- ja tukipalveluja. Capnovan hosting-palvelut kattavat mm. verkkotunnus- ja sähköpostipalvelut, nettihotellipalvelut sekä palvelinhotelli-, erillispalvelin- ja pilvipalvelinpalvelut.

Capnova
Pyhäjärvenkatu 5 A
33200 Tampere

Asiakaspalvelu:
020 759 7540 (ark.8-16)
asiakaspalvelu@capnova.fi

Pilveen on päästävä, mutta miten? Osa 2/2

Edellisessä blogikirjoituksessa (lue tästä) avasin hieman tapaa, jolla IT-projektin ostoa voi potkia ketterästi eteenpäin. Mutta miten tapahtuu varsinainen muutos, kun on päästy vauhtiin? Ensin on syytä miettiä kokonaisuutta. Kokonaisuus määrää yksityiskohdat ja yksityiskohdat määräävät kokonaisuuden.

Omaa vai julkista pilveä?

Hybridissä yhdistyvät oman ja julkisen pilven parhaat puolet.

Hybridissä yhdistyvät oman ja julkisen pilven parhaat puolet.

Omassa pilvessä on puolensa, kuten myös julkisessa pilvessa. Omassa pilvessä päättäjän ongelmana on kustannus, julkisessa pilvessä taasen datan hallinta ja tietoturva. Julkisessa pilvessä ongelmana nähdään myös mahdollinen tietojen vuoto väärille osapuolille ja NSA. Onneksi hybridimallikin on keksitty! Hybridimallissa osa pilvipalveluista tuotetaan asiakkaan oman palomuurin takaa ja osa taas Capnovan omasta pilvipalvelusta.
Ilmaisena vinkkinä
: Se toimii! Ainakin meidän asiakkailla tuntuu toimivan.

Siirtymä pilvipalveluun vaiheittain ja pala kerrallaan

Käyttöönotto ja luottamuksen rakentaminen kannattaa tehdä asteittain, mutta nopeasti tietenkin. Tärkeintä on asettaa päämäärä järkevine välitsekkauksineen. Suuntaa voi aina tarkentaa matkan varrella, eikä liian tarkkoja yksityiskohtia ole edes järkeä lukita etukäteen. Siirretään pilveen ensin jotain helppoa, kuten sähköpostit. Pala kakkua!

Pilvi tuo tehokkuutta

Palveluiden ja toimintojen kehitys saa aivan uutta potkua, kun ne viedään pilveen. Resursseja voidaan joustavasti lisätä ajoittain, jotta voidaan testata uutta versioita tai toimintoja ongelmitta. Sen avulla päästään näppärästi hakemaan ne oikeat ratkaisut ja tarvittaessa pakittamaan takaisin edelliseen tilanteeseen, jos jotakin menee ihan päin sitä itseään.

voita-voita-voita -tilanne

Voita-voita-voita! + kustannussäästöjen myötä sitä jää leivällekin enemmän.

Win*Win=Win²

Kun homma on ns. pulkassa, niin palvelu voidaan julkaista heti sellaisenaan tai siirtää näppärästi testipalvelimelta tuotantopalvelimelle ja jatkaa testipalvelimella muita testauksia. Testaus nopeutuu, kun resursseja on tarjolla riittävästi jopa piikkien aikana. Julkaisut nopeutuvat, koska testaus nopeutuu, käyttäjät saavat paremmin testattua softaa juuri oikein mitoitetulla alustalla ja päättäjä maksaa tästä kokonaisuudesta pienempää hintaa tehostuneen toiminnan ja vähentyneiden virheiden myötä.

Pilvipalvelun mitattavuus ja mihin keskittyä?

Mihin mittaamisessa kannattaa keskittyä?

Mihin mittaamisessa kannattaa keskittyä?

Miten kaikkea tätä saadaan mitattua järkevästi ja puolueettomasti? Päättäjä katsoo euroja, ylläpitäjä uptimea ja hallittavuutta, käyttäjät toimivuutta. Kaikista tärkeintä on tietenkin se loppukäyttäjän kokemus, koska he joko tuovat rahaa yritykselle (loppuasiakas) tai kuluttavat yrityksen rahaa vähemmän (työntekijä).

Aina pitää muistaa, ettei ole järkevää tuijottaa liikaa palvelun hintalappua. Lopullisessa kustannuksessa on syytä huomioida paljonko loppukäyttäjän (ja ylläpitäjän) aikaa saadaan säästettyä tunteina per käyttäjä per kuukausi. Ei liene myöskään järkevää tuijottaa pelkkää downtimea tai suoritusnopeuksia, jos käyttäjä saa juuri sitä mitä tarvitsee juuri silloin kun tarvitsee ja tarvittaessa nopean avun, jos jokin ei toimi. Kun käyttäjät saavat toimivaa palvelua ja tarvittaessa nopean avun jää ylläpitäjälle aikaa keskittyä siihen olennaisen eli ohjaamaan koko IT-laivaa oikeaan suuntaan, eikä aikaa kulu purkkavirityksiin ja tulipalojen sammutteluun.

100 % tyytyväisyystakuu tai rahat takaisin

Tyytyväisyystakuu tai rahat takaisin.

Tyytyväisyystakuu tai rahat takaisin.

Hajuttomia, mauttomia ja näkymättömiä?

Meidän asiakkailla palvelut pelaavat niin hyvin, että Capnova sijoittuu siihen vitsistäkin kuuluisaan ”siivoajan roolin”, joka huomataan vasta, jos työn jälki ei ole toivotun mukaista. Meitä ei näy eikä kuulu, koska homma toimii vuodesta toiseen. Tähän kun vielä lisätään Capnovan kiitelty henkilökohtainen ja nopea palvelu, niin näkyvyys keskustelufoorumeilla vähenee entisestään. Tästä onkin seurannut Capnovalle positiivinen ongelma: ollaan niin hyviä, ettei meitä välttämättä huomata eikä meitä muisteta. Toimiva on näkymätöntä ja läpinäkyvyydestä seuraa huolettomuutta.

Tästä syystä uskallammekin luvata asiakkaillemme 100% tyytyväisyystakuun. Lupaus kattaa toimituksen, käyttöönoton ja asiakaskokemuksen.

100% tyytyväisyys tai rahat takaisin.

Soita meille ja kysy lisää!

Harri Välijärvi
ratkaisumyyjä
Puh. 020 759 7541
Sposti. harri.valijarvi@capnova.fi


 

Kotimainen IT-kumppanisi on Capnova

Oy Capnova Ltd on vuonna 2000 perustettu täysin kotimainen IT-palvelutalo. Palvelemme asiakkaitamme suomalaisella varmuudella, luotettavuudella ja täsmällisyydellä.

Meiltä saatte ulkoistus-, hosting-, webhotelli-, ylläpito- ja tukipalveluja. Capnovan hosting-palvelut kattavat mm. verkkotunnus- ja sähköpostipalvelut, nettihotellipalvelut sekä palvelinhotelli-, erillispalvelin- ja pilvipalvelinpalvelut.

Capnova
Pyhäjärvenkatu 5 A
33200 Tampere

92 % suosittelee. Klikkaa ja lue miksi.

IT-palvelutalo ihmisilleuusisuomi_chat_asiakaspalvelu

Olemme Capnovan alkutaipaleelta, eli jo 14 vuoden ajan, panostaneet teknisen asiantuntijuuden lisäksi ensiluokkaiseen asiakaspalveluun. Tunnemmekin ylpeyttä siitä, miten hyvin puhelin- ja sähköpostiasiakaspalvelumme toimivat. Näiden palvelukanavien lisäksi olemme nyt ottaneet käyttöön reaaliaikaisen asiakaspalvelun Internetissä, Chat-asiakaspalvelun.

Webhotelli-kysymyksiä? Asiantuntija vastaa nopeasti

Oletko uusi asiakas? Kaipaatko lisätietoja palveluista tai käytännön neuvoja? Vai oletko jo asiakkaamme ja tarvitset lisäpotkua palvelimelta?

Siirry verkkosivuillemme tästä ja testaa näppärä Chat-palvelu! Meitä on 7 samoissa tiloissa olevaa Chat-asiakaspalvelijaa  valmiina vastaamaan kysymyksiisi arkisin kello 09.00-17.00. Reaaliajassa ja luonnollisesti maksutta. Palvelu on toteutettu käyttäen TLS/SSL-turvatekniikkaa, joka salaa ulkopuolisilta kaiken Chat-palvelussa tapahtuvan viestinnän.

Asiakkaidemme kertomaa

Panostaminen asiakaspalveluun näkyy asiakkailtamme saadussa palautteessa. Viimeisimmän asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan peräti 92% asiakkaistamme suosittelisi meitä myös muille. Kysyttäessä mikä erottaa meidät muista alan toimijoista on useimmiten vastauksena ”Capnovassa asiat ratkeavat ensimmäisellä yhteydenotolla”.

Haluamme tarjota asiakkaalle mahdollisimman nopeasti vastauksen ja juuri tästä syystä päätimme laajentaa asiakaspalvelun toimimaan myös Chattiin. Uskomme, että asiantunteva, nopea ja suora palvelu parantaa asiakaskokemusta sekä lisää entisestään asiakastyytyväisyyttä. Reaaliaikaisella läsnäololla haluamme tarjota asiakkaalle apua aivan samalla tavalla kuin normaalisti myyjä kivijalkakaupassa.

Pidetään yhteyttä!

Testaa rohkeasti, chattaile kanssamme ja auta meitä kehittämään asiakaspalvelumme myös tässä kanavassa huippuunsa!

Chattailemisiin,

Mikko Vilppula
Puh. 020 759 7547

- - - - - - - - - -

Kotimainen IT-kumppanisi on Capnova

Oy Capnova Ltd on vuonna 2000 perustettu täysin kotimainen IT-palvelutalo.  Palvelemme asiakkaitamme suomalaisella varmuudella, luotettavuudella ja täsmällisyydellä.

Meiltä saatte ulkoistus-, hosting-, webhotelli-, ylläpito- ja tukipalveluja. Capnovan hosting-palvelut kattavat mm. verkkotunnus- ja sähköpostipalvelut, nettihotellipalvelut sekä palvelinhotelli-, erillispalvelin- ja pilvipalvelinpalvelut.

Capnova
Pyhäjärvenkatu 5 A
33200 Tampere

Luotettava IT-palvelutalo haussa? Lue lisää.

Kotimainen Capnova

Oletko perustanut uuden yrityksen tai jo kokenut konkari? Hoidatko verkkoasiat omin voimin vai tarvitsetko ammattitaitoista yhteistyökumppania? Onko teillä tarve vaihtaa IT-palveluiden tarjoajaa?

Capnova on luotettava, kotimainen ja alalla yli 10 vuotta toiminut ICT-kumppani. Olemme oikea valinta silloin, kun arvostat skaalautuvia IT-palveluita, luotettavia yhteyksiävaivatonta yhteydenpitoa ja. Lue lisää räätälöidyistä ratkaisuista.

Ammattilainen apunasi

Tarjoamme räätälöityjä kokonaisuuksia aina yksittäisestä palvelimesta laajoihin monitasopalveluihin. Tarpeenne mukaan. Meiltä saat hybrid-, virtualisointi-, tietoturva- ja verkkopalveluratkaisut. Modernit konesalimme takaavat asiakkaillemme laadukkaan, asiantuntevan ja luotettavan palvelun sekä nopeat toimitukset.

Laitesalit, jotka ovat varustettu huippunopein, kahdennetuin tietoliikenneyhteyksin sijaitsevat fyysisesti Suomessa ja eri käyntiosoitteissa. Ylläpidämme kriittisiä palveluita 24/7.

Ota yhteyttäAntero Katajamäki

myynti@capnova.fi
tai soita 020 759 7541 (arkisin kello 8-16)

Capnova
Pyhäjärvenkatu 5 A
33200 Tampere

Verkkopalvelut eivät väsähdä joulunakaan

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jos meidät pitää tavoittaa, vastaamme keskimäärin minuutin sisällä. Tarjoamme myös ympärivuorokautista päivystystä liiketoimintakriittisille asiakkaillemme.

myynti@capnova.fi
tai soita 020 759 7541 (arkisin kello 8-16)

Capnova
Pyhäjärvenkatu 5 A
33200 Tampere

Kotisivut, webhotelli, domainit, palvelimet

Oy Capnova Ltd on vuonna 2000 perustettu tamperelainen ja täysin kotimainen IT-palvelutalo.  Palvelemme asiakkaitamme suomalaisella varmuudella, luotettavuudella ja täsmällisyydellä. Meiltä saatte ajanmukaisten pilvipalveluiden lisäksi ulkoistus-, hosting-, webhotelli-, ylläpito- ja tukipalveluja.

Muutamia yhteistyökumppaneita löydät Capnovan referenssit-sivulta.

Lisää myyntiä: 6 syytä tehdä tämä valinta

Asiakkuuksien hallintaan: novaDesk

Vuorokaudessa on tietty määrä tunteja ja työntekoon niistä on varattu vain rajallinen määrä. Toisilla on trendikkäästi koko ajan kiire eikä siksi ehdi tehdä sitä päivän ensimmäistäkään työtä loppuun. Hyvä, jos ehtii edes aloittaa. Kuulostaako tutulta? novaDesk auttaa aikatauluttamaan työt. Se pitää huolen, että jokainen asia tulee hoidettua ja on apuna järkeistämässä töiden jakamista oikeille henkilöille. Tehokkaasti, helposti ja seurattavasti.

6 syytä valita novaDesk

  1. Tehosta viestiliikennettä
  2. Toimiva seuranta
  3. Capnova hoitaa ylläpidon
  4. Nopeuta vastausaikaa valmiilla vastauspohjilla
  5. Tehosta ja luo ryhmiä
  6. Räätälöidään juuri teidän tarpeisiinne

Lue tarkemmin novaDesk -asiakkuuksienhallintapalvelusta.

Capnovasta saat lisätietoa novaDesk-palvelusta

Seurantaa helpottavilla tarkoilla raporteilla autetaan tehostamaan työntekoa ja työntekijöiden aikaa jää näin keskittyä siihen tärkeimpään: tuloksen kasvattamiseen. novaDesk-palvelu joustaa yrityksenne mukaan ja räätälöidään aina tarpeita vastaamaan. Voimme sopia myös laajemmista kokonaisuuksista. Capnovasta saatte ulkoistus-, hosting-, webhotelli-, ylläpito- ja tukipalveluja. Hosting-palvelut kattavat mm. verkkotunnus- ja sähköpostipalvelut, nettihotellipalvelut sekä palvelinhotelli-, erillispalvelin- ja pilvipalvelinpalvelut.

Kysy meiltä – meillä on tapana palvella:

myynti@capnova.fi
tai soita 020 759 7541 (arkisin kello 8-16)

Capnova
Pyhäjärvenkatu 5 A
33200 Tampere